Oli sumuinen lokakuun aamu, heräsit katseessasi mitäänsanomaton ilme..

Päivän mittaan se ilme vaihteli surullisen ja masennuksen väliä.

Olinko tehnyt jotain? Olinko satuttanut sinua sanoillani?

Vai olitko sinä kyllästynyt minuun? Olinko minä sinulle tänään vain pelkkä epävireinen sävel?

 

Illalla halusit puhua, en vain keksinyt mistä.. en, ennen kuin aloitit.

Sanoit rakastavasi minua, mutta suusi ei hymyillyt niinkuin yleensä.

Sanoit ettet pärjäisi ilman minua, mutta jokin sinusta halusi päästä irti kahleistaan.

Sanoit että huomenna kaikki olisi paremmin, mutta aamulla kun heräsit tuijotit tyhjyyteen.

Siitä oli tullut toinen maailmasi parin päivän aikana.

 

Sinä iltana kaikki tapahtui kuin lasiselle veistokselle joka särkyy kohdatessaan asfaltin.

Sanat.

Eivätkö sanat voi satuttaa?

Voivat. Ne ovat ruoskanisku sydämeen.

Sinä lähdit.

Sanoit haluavasi pitää taukoa, mutta kasvosi kertoivat muuta.

Sinun kasvosi halusivat löytää sen kadonneen onnen, jota et enään löytänyt minulta.

 

Käperryin makuuhuoneeni synkimpään nurkkaan itkien.

Halusin piiloutua maailmalta, vaikka se oli jo lyönyt minua.

En syönyt, en nukkunut kunnolla.

Itkin vain katsoen kuvaasi vierelläni.

En osannut lähteä enää omasta häkistäni..

I look at the sky
how beautiful night can be
Thanks for saving me
but now I'm falling to the chasm
I cry but tears won't come out
that means I have been too long here.

I'm crying in my nightmares,
I have burned myself when I was with you
I can't handle it anymore
So don't be afraid
I will die for both of us
but promise..
Don't you carry aversion,
I have already done it to myself.
I left you even now when the sky is still black
I can't deal with sky and my mood

Promise you will never give up like I did
because then I will smile and cry in happiness.

On syyskuu.

Pimeä valtaa kadut käyttäen hyväkseen puita, jotka luovat varjoja ja tuovat pimeyttä.

Myös ihmiset luovat pimeyttä.

Me anamme itsemme masentua ja käpertyä pimeisiin nurkkiin, me saatamme huutaa, mutta kaikki ovat kaukana meistä.

Niinkuin pimeällä taivaalla tähdetkin ovat, ne lohduttavat itseään kuolemalla, silloin ne pääsevät pois.

mekin pääsemme, mutta silti haluan antaa elämälle mahdollisuuden.

sen mahdollisuuden saa vain kerran.

Ulkona sataa lunta, jäätyneitä kyyneliä.

Miltä tuntuu nukkua yksin kylmässä?

Ei ketään vierelläsi lohduttamassa sinua.

Surullista, eikö?

Aina voit kuvitella itsellesi hahmon, joka välittää sinusta.

Välittääkö sinusta oikeasti kukaan, mietit usein.

Kaikki tunkevat elämääsi vain miekoin ja veitsin.

He kuristavat sinua, et saa ilmaa.

Sinua ahdistaa, ahdistaa niin pirusti.

Tänään sinä aiot tehdä siitä lopun.

Tänään sinä lakkaat olemasta.

Kaipaako sinua kukaan?

Kiedot narun kaulasi ympäri ja kyynel valuu silmästäsi.

Tämä on ainoa keino, vakuutat itsellesi.

Näin kaikki loppuu, yksinäisyys, tuska ja pelko.

Mietit elämääsi.

Ei, ei kukaan sinusta välitä, vakuutat itsellesi.

Toinen kyynel.

Et näe huomisen ensimmäisiä auringon säteitä.

Kukaan ei tule hautajaisiisi.

Sinä pelkäät.

Sinä itket.

Ja viimein, sinä astut pois tuolilta.

Jossain kaukana, kyyhkynen kohottaa siipensä ja nousee ilmaan.

Sinä olet matkalla taivaisiin.

Piano.
Ainoa kaunis ääni elämässäsi.
Olet kadottanut kaiken kauneuden.
Enää on jäljellä mustasukkaisuutta, vihaa ja anelemista.
Anelua siitä, että pääsisit huomenna pois täältä.
Vihaa ihmisiä kohtaan.
Mustasukkaisuutta niille, joilla kaikki on hyvin.
Tiedätkö, et ole ainoa.
Moni ihminen on menettänyt toivonsa.
Halunsa elää.
Kauniit muistot lapsuudestasi ovat pian katoamassa.
Sitten olet yksin.
Vilkaiset ikkunasta.
Sataa lunta.
Mieleesi tulee ne monet onnelliset hetket perheesi kanssa.
Sitä seuraavat muistot ajoista, jolloin olit lapsi.
Kasvoit, muttet oppinut ikinä päästämään pahaa oloasi pois.
Se on jo kasvanut liian suureksi kasaksi ja painaa harteitasi.
Et ole puhunut kenellekkään, eikä sinulta ole kysytty.
Miksi kysyttäisikään, kun valehtelet, että kaikki on hyvin.
Hymyilet aina, mutta sisältä sinua sattuu.